maanantai 14. syyskuuta 2009

Liika annos maalaisromantiikkaa?

Ostin jo jokin aika sitten ne ihanat House Doctorin keraamiset leikkuulaudat Simonsbergiltä. Ne ovat siis odotelleet vain paikalleen pääsyä.. Siihen saatiin apu Villa Harmoniesta, joka "valitettavasti" sijaitsee ihan kivenheiton päässä. Tarkoituksena oli ostaa valkoiset koukut, mutta onneksi niitä oli vain yksi jäljellä, koska maalipinta olisi varmaan nokkiintunut koukkujen tarvitsemasta pienestä taivuttelusta ;)



Kiitokset muruselleni, joka kiltisti taivutti koukut oikeaan muotoonsa. Sitten valkeaa maalia päälle ja niistä tuli loistavat <3


Villa harmoniesta tarttui mukaan myös iso nippu pitsejä, vaikka pojat olisivat halunneet niitä vielä enemmänkin. Ihania värejä!

Lopulta saatiin leikkulaudat oikealle paikalleen. Ja ihan kivaltahan ne näyttää.



Ai, siis mistä otsikko juontaa juurensa? Olen pähkäillyt tätä jo pitkään... En koskaan ole liiemmin välittänyt kotimaisesta musiikista ja nyt olen huomannut lauri Tähkän biisien aiheuttavan erikoista läikehdintää sisuskaluissa ja lämmittävän mieltä??? Omituista. Tarkoittaako se, että pitää maalaisromantiikasta ja talonpoikais antiikista, että on kuunneltava Lauri Tähkää??? Nähtävästi ;) Tehkääpä te muut ihan omat johtopäätöksenne, mutta minä luulen saaneni aimo annoksina altistusta maalaisromantiikalle, oikein heinäpelto-sellaiselle ;)

2 kommenttia:

Tilu kirjoitti...

Kauniilta näyttävät nuo leikkuulaudat.
Ovatko ne vain koristuksia vai voiko niitä käyttääkin? Tylsyvätkö veitset posliinilla? Ainakin ne ovat hygienisiä, kun eivät ime itseensä mitään makuja tai pöpöjä.
Mukavaa loppuviikkoa.

Piipa kirjoitti...

Todella kauniin näköistä ja ihania pitsejä!!