maanantai 27. lokakuuta 2008

Innostusta ja vaikeuksia



Vihdoinkin alakerran kylpyhuoneen seinät on pesty ja pyyhekoukut voidaan laittaa paikoilleen.



Samaan syssyyn pitää koukkuihin tehdä Tilda-tyyliset nimikointi "laput" pikku-sydämistä. Katsotaan millaiset niistä sitten oikein tuleekaan.



Miehelle joululahjaksi on nyt tilattu sohvan kanssa samaan sarjaan divaani ja konkurssi iskee, :D



Samalla tilasin myös saman sarjan rahin, ettei helpolla vaan pääsisi. Vielä kun löytyisi se aivan oikea olohuoneen pöytä ja matot. Mattoja olisi tarkoitus perjantaina käydä katsomassa.



Olohuoneen verhot ovat alkutekijöissään ja tietenkin kangas on vaikea... Mitenkäs muuten. No tänään ilta-yöstä selviää onnistuvatko ne lainkaan vai tuleeko pelkkiä susia. Enkä osaa päättää laitanko 1 vai 3 verhoa rinnakkain. Juuri nyt alan kallistua tuohon 3, mutta silloin pitää yläreunaan tehdä aika isot laskokset jotta saadaan verho menemään pieneen tilaan. Idea on hyvä, mutta toteutuksestahan ei vielä ole mitään tietoa. Jonkinlainen tamppi-systeemi on tehtävä, mutta sekin kai selviää myöhemmin, luulen.



Lopulta päädyin täysin erilaiseen ratkaisuun, mitä alunperin ajattelin. Verhot onkin solmittu kiinni tankoihin ja mitään erillistä ripustusta ei ole. Laitan aina 2 verhoa rinnakkain. Alku näyttää lupaavalta.


Katsotaan mitä siitä lopulta tulee. Sohvan taakse tulevat verhot ovat hiukan lyhempiä kuin kokonaan näkösälle jäävät verhot terassin oven toisella puolen.
Olen löytänyt (taas) ihanan sohvapöydän ja huutiksessa on vetämässä pari muutakin juttua.
Lisäksi pikaisella kauppareissulla mukaan tarttui jälleen uusi enkeli... Mutta kun sitä ei voinut vastustaa, se katsoi suoraan minuun ja sanoi :"osta minut"

Taas saisi harjoitella... Kuvathan ovat jättimäisiä, huoh....




lauantai 25. lokakuuta 2008

Lainattua jossittelua



Tämän jossittelun löysin Biibun blogista:)


Jos olisin eläin… olisin hylje, vaikka se on TOSI paksu, on se kaikista ihana ja suloinen


Jos olisin puu… olisin koivu


Jos olisin auto… olisin sellainen vanha gangsteri ajan ajokki, merkillä ei väliä :)


Jos olisin hedelmä… mansikka


Jos olisin juoma… vesi


Jos olisin väri… olisin punainen tai musta


Jos olisin vaate… olisin pyjama


Jos olisin ruoka… olisin jotain sellaista missä on paljon mausteita, vähintäänkin chili-kanaa


Jos olisin soitin… varmaankin joku torvi


Jos olisin kukka…pioni


Jossittele sinäkin!

sunnuntai 19. lokakuuta 2008

Kakkuja uudelle blogille!




Spiderman -kakku on ihan pikaisesti tehty (kuten kermasta näkyy, hah) ja Dajm-kakkuun ohje löytyy http://armi87.vuodatus.net/ . Tuosta ohjeesta poiketen omassa kakussani oli valkosuklaata vain 1/3 levyä ja pohjana Semperin gluteenittomat suklaakeksit. Koristeluna ihan kaupasta löytyvä koriste geeli, joka sekin meinasi loppua kesken... Kuten näkyy.
Tein samaisesta dajm-kakusta myös erilaisen version, jossa pohjan piparkakut (minulla 400g joka hiukan liikaa, 350g olisi ehkä hyvä) ja täytteenä puolukka rahkaa. Rahkaa oli 500g ja 2,5dl kermaa. Puolukoita survottuna sokerin kanssa oli (2,5dl valmista survosta). Hyvää tuli! Sen kanssa olisi takuulla maistunut glögi.
Tätä leivontaa pitäisi taas harrastaa enemmän.