sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Uusi vuosi ja sama tahti

Vaapukkamehun maailma on mullistunut. Oikeastaan jo tasan 2 kuukautta sitten.
Meille on suotu pienen pieni prinsessa joka saattaa maailmamme aivan sekaisin.




Yht'äkkiä olenkin kiinnostunut kestovaipoista, hahtuvahousuista, pienistä sukista, kietaisupaidoista, ruskovillan vaatteista ja kaikesta muusta pyörryttävästä. Täällä on mielettömän ihania kestovaippoja. Mutta mutta... mieli tekisi ostaa kaikkea ja kaikki, vaikka toisaalta tekisi mieli alkaa ommella itse, mutta. Entäs ne kankaat? Mistä ja millaisia?
En ole oikeastaan koskaan ollut mitenkään super-ekologinen, mutta jotenkin se raha ja roskan määrä, mikä kertakäyttövaippoihin liittyy, on kauhistuttavaa.
Toisaalta olen nyt muutaman kestovaippailu räpistyksen läpikäynyt tytön kanssa ja huomaan ihin reagoivan kertakäyttövaippoihin. Tylsää :(
Kai sitten aion sukeltaa sisustus tavaran sijaan etsimään hamppua, harsoa, bambua, hahtuvaa, merinoa ja mitä kaikea sitä löytääkin.
Ongelman aiheuttaa se, että olen aivan ummikko :D kukaan kenet tunnen ei kestoile, siis näistä "real life"- tutuistani, joten en voi kipaista kysymään keneltäkään neuvoja. Olen kokeillut ja yllättynyt, pettynyt ja iloinnut. Ehkäpä se tästä.

Ensi viikolla saattaa verhotehdas taas aueta, joten silloin siis muutakin kuin vaippoja ja tuhinaa.

Lämpimin ajatuksin Vaapukkamehu