maanantai 5. lokakuuta 2015

Sadonkorjuuta
Tämä on vähän huijausta, koska kurpitsa on lähipuutarhalta eikä omasta pihasta. Meidän lasten herkkua ovat kurpitsamuffinssit, joihin tarvitaan kurpitsahilloa, mutta olen käyttänyt itse tehtyä kurpitsamarmeladia. Ohje marmeladiin on Kotiliedestä. Tästä kurpitsasta tulee ainakin 6 kertainen annos eli jää annettavaksi ystävillekin kauniissa purkissa.
Tämä Ikean uudemman mallinen tiiviöpurkki on mielestäni super-suloinen. <3 Ja nyt soseen keittämisen pariin. Syysterveisin Vaapukka

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Elämä tuntuu kuluvan huimaa vauhtia, vaikka mitään ei tapahtuisikaan. Blogia perustaessa haaveilin pienestä prinsessasta, joka tuntui mahdottomalta. Nyt prinsessa on jo eskarilainen... Talo ei ole vieläkään valmis, pihasta puhumattakaan. Ompelukset ja askartelut jäävät arjen jalkoihin, tästä puhumattakaan. Mutta nyt, nyt mä teen ryhtiliikkeen. Taas. :-)
Nyt koitetaan auttaako uusi laite ankeaan hiljaiseloon. Uinumassa on ihan salainen puutarhablogikin... Jos senkin saisi ravisteltua hereille ja julkiseksi ennen uutta kevättä. Syysterveisin Vaapukka

maanantai 28. marraskuuta 2011

Emalimukeilua

Jotta keittiön uudistus-teema voisi jatkua, on minua alkanut nyppiä lasten käytössä olevat Tupperin muovimukit...
Mä NIIN haluaisin emalimukeja <3 <3 <3
Joten pikku-pimpulan iloksi ja onneksi ostettiin siis muutama Muumi-emali ;) Jotta ei nyt kokonaan Muumeistakaan päästäisi, hih :)





Näiden lisäksi on jo ostettu kaksi hieman hempeämpää ja haaveilu muovimukien korvaamisesta kokonaan emalisilla jatkuu...

Meillä keittiö haaveilu on muutenkin päivittäistä, vaikka meillä on vasta muutaman vuoden vanha keittiö :) En nimittäin tajua, miksi en rakennusaikana pitänyt tiukasti kiinni halustani valkoiseen keittiöön??? Ja nyt meillä on väreinä pähkinä+kerma, joka harmittaa, jos ei päivittäin niin viikottain kumminkin. Joten kaikkea pientä piristystä tarvitaan.

Tässä yksi sellainen




Kuva tietysti on huono, mutta kyltti on ihan kiva. Nuo kyltit ovat hauskoja, mutta meillä niitä ei kovasti ole. Viimeksi tosin ihanilin sellaista kotityöt eivät tapa sinua, mutta miksi ottaa riski- kylttiä. Meillä nimittäin, varsinkin työputken aikaan,vallitsee erinäisen sekalainen tunnelma ;)

Mietinkin viimeksi Kotiliettä lukiessani, että pitäisi osallistua Marttojen ohjelmaan, jossa saa apua kodin kaaoksen selättämiseen...

Nyt taidan kaaoksen sijaan johtaa ajatukseni astiakaappi haaveiluun <3 <3 <3

Pitsakoita alkutalven päiviä odotellessa
terkuin Vaapukkamehu

torstai 6. lokakuuta 2011

Ehkä laiskin bloggaaja ever!!

On mennyt kevät, kesä ja melkein syksykin...

Aloitin kevät talvella työt ja jotenkin rytmiin pääseminen on ollut hidasta ja haastavaa ja sanoinko jo hidasta???

Nyt kuitenkin arki alkaa rullaamaan ns normaalisti, kun pojat ovat koulussa + iltapäiväkerhossa ja tyllerö päiväkodissa. Nyt minullekin jää töiden lisäksi aikaa nukkumiseen, harrastuksiin ja jopa haaveiluun <3 <3

Uusimpia haaveita ovat uudet arki astiat. Olen kerännyt vaivalla Muumi astioita, joihin olen nyt lopen kyllästynyt. Joten vaihto alkoikin kahvikupeista alusineen ja pullalautasineen.

Ensinnä löysin edullisesti kauan haaveilemaani Marseille sarjaa, joka on oih niin ihanaa <3 Se sopii niin kivasti lähes koko perheen yhteisellä monogrammilla :)




Mutta tietenkään arkea ei voi pyörittää kuudella kupilla, hih.

Joten odotus palkittiin Hulluilla Päivillä odotti löytäjäänsä nämä ihanuudet.



Onneksi jo noin vuosi sitten hankkimani kupit lautasineen vielä löytyivät kaapin nurkista joten kuppikaapin uudet asukkaat ovat onnellisesti yhdessä.



Ja lisäksi Muumit on pakattu aika viehättävästi (ainakin minusta)



Nyt vielä haaveillaan ruokalautasista ja jälkiruokakulhoista... Ehkäpä vielä yksi puoli tusinaa kuppejakin mahtuisi ;)

Ihanaa alkavaa syksyä toivottelee
Vaapukkamehu

torstai 17. helmikuuta 2011

Talvisia tarinoita

Koko Suomi on peittynyt paksuakin paksumpaan lumivaippaan ja minusta tuntuu, ettei mitään saa aikaiseksi.. Kaikenmoisia haaveita ja projekteja tietenkin on... :)

Koitin piristää itseäni kokeilemalla pitkästä aikaa korttiaskarteluja ja osallistumalla Tilda foorumin vaihtoon.



Ystävänpäivä vaihdon tuli sisältää itse tehty kortti, neulatyyny ja rintakoru tai avaimenperä. Tein sitten ne kaikki :)
Vaikka korttien teko ei ihan vahvimpia puoliani olekaan, ,olen kohtalaisen tyytyväinen tulokseen.









Minulla on ollut yläkerran aulan muutos tekeillä jo aika kauan ja nyt se on lähes valmis.



Verhokankaina on GreenGaten Dagmar Linen ja jokin superhalpa Elloksen voile. Verhotupsut on ostettu Pajutilan alesta.





Kaappi on Talgön mallistoa jostain 10 vuoden takaa ja maalasin sen nyt valkoiseksi. Hiukan rouheammin kulmia voisi vielä kuluttaa, jos jaksaa ja muistaa ;)

Projekti yläkerta sisältää myös hiukan keskeneräisen kylpyhuoneen, jonne vihdoin saatiin peili! Jyskin ale peili sai pintaansa valkeaa maalia ja hiukan helmiäis hohdetta ja hyvä tuli <3 ainakin minusta.




Olen jo aikaa sitten ostanut keittiöön Obh Nordican Chili leivänpaahtimen... Mutta punainen ei oikein ole lempivärini, joten haaveissa on siintänyt "pannumyssy" paahtimelle. Tällaisen väkästyksen sain aikaan... Ei huippu, mutta menettelee ja saa kelvata hetken ainakin.




Vielä olisi muutamia verho ompeluita ja eteiskuistin muutos mietinnässä... Kunhan pakkaset hiukan helpottavat saan toivottavasti itseni liikkeelle ja tartuttua toimeen!

Nautitaan vielä talvipäivistä, koska kesä tulee väistämättä!

Terveisin Vaapukkamehu

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Jouluisia juttuja

Poikien koulun joulumyyjäiset saivat innostumaan tildaamisesta taas tällekin joululle.
Samassa tuli hiukan harjoiteltua konekirjontaa, joka tempaa niin mukanaan, että ehkäpä sen saralta kuullaan vielä ;)

Osa kuvista on salamalla ja osa ilma, joten kuvia on moneen lähtöön...

Pitsilumihiutaleet ja lumiukot eivät ihan pääse oikeuksiinsa kuvissa. Niistä nimittäin tuli tosi ihania, vaikka itse sanonkin.























Ja tällä innolla jatketaan harjoittelua, sillä seuraavaksi on vuorossa opettajien joululahjukset.

Joulun odotusta,
toivoo Vaapukkamehu

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Hiljalleen heräillään

Pitkästi se aika on ehtinyt vierähtää.. minun piti vain neuloa muutamat vaippahousut ja haistella vauvan tuoksua... Sitten olikin jo kesä ja syys ja pian taas on joulu.

Olen saanut piristettyä itseäni pienellä roska-astian tuunauksella. Kyseessä on ihan Ikean perus kromin värinen poljinroskis, jolla siis nyt on ihan uusi elämä. :)







Kuvat on otettu ennen viimeistä liimalakka kerrosta, joten rypyt kuviopaperissa hiukan korostuvat. Livenä kuvan rytyt antavat vain sellaisen ihanan rustiikkisen ilmeen. Helppo ja nopea oli tämän roskiksen ilmeen uudistus. Ja on mielestäni nyt täysin sen 9,90€ arvoinen, mitä maksoikin ;D

Haaveilin kauan tullaisesta roskakorista, mutta tuon Ikean aukeaminen lähikulmille taitaa antaa mahkut muuhunkin tuunaamiseen ;)

Toivottavasti lähestyvä joulu saa postaus tahdin taas vilkastumaan <3

Joulun odotuksen tunnelmaa toivottelee Vaapukkamehu